Monday, January 15, 2018

Hiukset auki vai kiinni?

Orkidea on valtavan kaunis kasvi. Ja jotenkin kovin herkkä, ottavat itseensä ja kuolevat vaikka kuinka huolehtisi ja puhelisi. Yrittänyttä ei laiteta, mutta onpahan edes kuvat muistona jos huonosti kävisi. On merkillistä, millaisia taideteoksia luonto luo. 





Kirjoitin ennen joulua yhdelle työnantajaperheelle antamastani lahjasta. Kieltämättä vähän hermostutti kuinka lahja vastaanotetaan. Jouluaamuna (lahjat täällä yleensä avataan jouluaamuna) sain tekstarin, jossa oli kuva perheestä sukat jaloissaan. Tapanina sain toisen kuvan, jossa perhe katsoi elokuvaa sukkiin sonnustautuneena. Tänään pikkuinen heräsi kesken päikkäreiden ja kun kävin rauhoittelemassa huomasin, että sukat olivat jaloissa. Lapsi tuntui kuumalta ja riisuin ne pois. Siitäkös alkoi protesti ja hellitti vasta, kun sukat oli puettu takaisin. Perhe on kaikin puolin erityisen lähellä sydäntäni, ihan uskomattoman ihania ihmisiä. 


Mitäs sanot, kumpi on parempi: hiukset auki vai kiinni?

Mulla on aina hyvin erilainen olo riippuen siitä ovatko hiukset auki vai kiinni, erilainen energia. Töissä hiukset ovat poikkeuksetta kiinni. Ihan senkin vuoksi, että pikkuisista on valtavan hupaisaa nykiä pitkiä suortuvia. Aikoinaan hyvä työkaveri näki vision ja ilmoitti, että mä näen sut sieluni silmin maailman lentokentillä hiukset tuulessa hulmuten. Olen nyt ajatellut, että jos pidän hiukset auki niin ehkä se loppuosakin ammoisesta profetiasta toteutuu :) iPadillä on pitkä lista kohteista joihin haluaisin matkata. Aina käytännöllinen tytär kyllä sanoi, että sähän olet niinkuin ulkomailla. Suomesta kotoisin ja kaikkea. Voiko tuohon nyt edes väittää vastaan.


❤:lla Johanna, kaukokaipuun kourissa 


P.S. Omamaamansikka on nyt myös Instagramissa. Mulla on vähän opettelua sen kanssa, mutta ihan hauskaa puuhaa. Instassa on jo monta tuttua ja toivottavasti löydän monta lisää. Mutta täytyy sanoa, että ihan erilainen tapa viestiä kuin tämä blogin kirjoittaminen. 

 https://www.instagram.com/omamaamansikka/

Saturday, January 13, 2018

Kimono

Sattuipa niin, että keski-aikainenikäinen rouvashenkilö sai päähänsä hankkia kimonotyylisen aamutakin. Kimonojahan on näkynyt kaikkialla, tosin ihan päiväkäyttöön tarkoitettuja malleja. Tuumasta toimeen. Googlehakuun KIMONO SILK ROBE - siinä olisi kohta vastauksia tietsikan täydeltä, parasta vain valitsemaan. Olihan niitä, mutta valtaosin epäkelpoja. Silkkiset aamutakit olivat jotain muuta kuin kimonotyylisiä. No, oli siellä joku ihan jees ja hinta sen mukainen. Kiinan silkkiä oli näytössä enemmän kuin sielu sieti, sitä polyesteristä. 

Rouvashenkilö jo ihan tuskaantui ja työlääntyi. Mikä avuksi ja neuvoksi. Muistui mieleen, että mitä ei Stockmannilta löydy sitä ei tarvita.  Online-sivu ei pettänäyt,  vanhalla mantereella opittu sananlasku piti edelleenkin paikkansa: siinähän se kimonomainen aamutakki olla möllötteli. Tosin ei silkkisenä, mutta puuvillasatiinisena. Oikeastaan vielä parempi niin. 

Stockmannin toimituspalvelu toimi kuin enkeli, kimonoenkeli. Sähköpostitse hoitui kaikki ja vielä ryökäleet huomasivat, että rouva tilasi ensimmäisessä vienossa kyselyssään väärän koon. 

Uudella mantereella on opittu, että syötetyssä pallossa pitää olla kierrettä ja niin vain toimituspalvelu vastasi kaikkiin kiemuroihin ja vääntöinhin. Kuten, että laski kuinka monta Fazerin konvehtirasiaa saa matkaan samoilla toimitusmaksuilla. 

Ylevä ja jalo tarkoitus oli sonnustautua uuteen rentoon verkaan joulunpyhinä - pukea nätisti pyjaman päälle ja näyttää kuin japanilaisesta taideteoksesta karanneelta. No, ei ihan sujunut niin, sillä sitkeä röhä ja köhä esti lähes totaalisesti kaiken esteettisen toiminnan. Hyvä kun jouluaterialle sai tontunharmaan ja -punaisen sotisovan ylle.
Kimonot (kaksosen horoskooppimerkkiin kuuluu ajatus parittain ilmaantuvista asioista) odottavat päiviä, jolloin rouvashenkilö on taas tolpillaan. Stockmann on aikaisemminkin pelastanut erinomaisella palvelullaan olipa kyseessä sitten Suomeen toimitettava lahja tai tänne tilattava tuote. Siinä missä moni muu on kertonut, että tietojärjestelmät eivät anna myöten on Stockmann pistänyt paketin matkaan. 


 さらばだ (saraba da) - Adios! 
❤:lla Johanna





P.S. Avasin tänään Instagram-tilin Omamaamansikalle. Se löytyy osoitteesta:

 https://www.instagram.com/omamaamansikka/

Thursday, January 11, 2018

I'm your peeling buddy

Haikailen punamultamaalattujen talojen perään. Suoraan sanottuna en juuri muista punamultaisia taloja nähneeni. Mutta nytpä sellainen löytyi. Näyttäisi olevan ehta liiterin ja rompevaraston risteytys. Lämmitti sydäntä. Krisse Mökki ja koti Ahvenanmaalla -blogista täyttää punaisten talojen kaipuutani. Hänen blogissaan on upeita kuvia. 




En nyt tietenkään voi olla ihan varma onko maali punamultaa, mutta jotain kotoista tässä on. Kuten tuossa otsikon lausahduksessakin. Olo on ollut aika vetämätön, jouluinen röhätauti tuntuu muuttavan muotoa ja jatkavan aina vaan. Juuri iskin mittarin korvaan ja vähän ovat lämmöt nousseet. Siispä perunateatterikaan ei ollut ihan lempiohjelmanumero illan alkajaisiksi. Kuoria ähistelin ja yhtäkkiä nuorimmainen seisoo veitsen kanssa vieressä: terve, mä oon sun kuorintakaveri - Hi, I'm your peeling buddy. Korvan lisäksi myös mieli hulvahti lämpöiseksi.

Mukavaa perjantaita!
 Toivon, että vierellesi ilmaantuu kuorintakaveri tai joku muu tärkeä ystävä. 

❤:lla Johanna, perunateatterin vakiokiinnitys

Saturday, January 6, 2018

Kimmo Ohtonen: Metsäkansan tarina

Suljen kirjan. Samoissa kansissa on monta tarinaa: kuvin kerrottu tarina ketturepolaisesta, susihukasta, mesikämmenestä muine metsänasukkeineen, tarina Suomen metsien menneestä ja tulevasta. Kertomus pienestä pojasta, joka menetti kotimetsänsä, turvansa, mutta myöhemmin löysi monta muuta metsää. Pojan tarinaan voin samaistua. 

Mukava päivä: takka, hyvä kirja, lämmintä omenasiideriä, piparkakkuja.

Kimmo Ohtonen kertoo keravalaisesta kotimetsästään: "...voimakas metsä tuntui jatkuvan maailman ääriin saakka... eikä siellä ollut mitään pelättävää." Sanat voisivat olla omasta lapsuudestani, omasta kotimetsästäni. Mahtavien kuusien alla oli leikkipaikka ja vissi piilo. Metsän humina tuntui vain ja ainoastaan turvalliselta. Ohtosen metsän asukkaineen veivät metsäkoneet ja tilalle rakennetut punatiiliset rivitalot, minun metsäni käsittääkseni vieläkin humisee missä pitääkin. Tosin niitä rakkaita joiden kanssa metsän jaoin ei enää ole. Kiersin tuttuja polkuja isäni kanssa viimeisen kerran kesäkuussa 2010. Tunnen olevani "ihminen, joka katsoo taaksepäin ja yrittää suhteuttaa menneet ajat osaksi nykymaailmaa", mutta Ohtosen tavoin palaan aika-ajoin kotimetsääni ja "valkoisten joulujen menneeseen maailmaan".

 Sohvanvaltaaja, tässä tapauksessa penkinvaltaaja Felix, aina valmiina olemaan tapahtumien keskipisteessä, vaikka sitten lukuhetkessä. 
Kimmo Ohtonen: Metsäkansan tarinoita

Kirjan kuvat tuovat mieleen muistoja. Kotipihasta läksin hiihtoretkille eväänä kuorittu, muoviin kääritty ja taskuun työnnetty appelsiini. Usein umpihankeen, omia latujani sivakoiden. Olen myöhemmin miettinyt, että vanhemmat eivät suotta hätäilleet vaikka retket kestivätkin useamman tunnin. Toisaalta suksien jälkiä seuraamalla näki minne tie vei. Allekirjoitan ajatuksen, että "luonnon kanssa sopusoinnussa eläminen ja sen ymmärtäminen perustuvat kotona tapahtuvaan kasvatukseen ja omaksuttuihin arvoihin." 

Pitkäkorvainen metsäjänis oli viihdykkeeni retkillä. Harvemmin näin itse loikkijaa, mutta jäljet sitäkin useammin. Kirjasta opin, että Etelä- ja Keski-Suomessa metsäjänisten määrä on vähentynyt ja se on joutunut muuttamaan pohjoisemmaksi. Ilmastonmuutos on tuonnut tullessaan vähälumiset alkutalvet ja valkoisesta talviturkista ja suojaväristä on tullutkin maalitaulu. Valkoinen jänis ei mustalla maalla pärjää. 

Metsäjänis. Kimmo Ohtonen: Metsäkansan tarinoita

Metsäjänis ja naali. Kimmo Ohtonen: Metsäkansan tarinoita

Kirjoittaja vie mukaansa kuvausretkilleen eri puolille Suomea. Uusimaa citymetsineen ja Pohjois-Savo korkeine hankineen avautuvat elävinä, elämää sykkivinä. Kuvaus itärajasta Kainuun korkeudella on itselleni uusi ja tutkimaton. Jos joku olisi kysynyt kuinka monta sutta Suomessa majailee olisin vastannut todennäköisesti tuhansia. Oikea luku on hiukan yli 200. Olen ymmärtääkseni kerran kuullut  suden ulvonnan itärajan tuntumassa ja se muisto jäi selkäytimeen syksyisen yön läpitunkemattomassa pimeydessä. 

Katselimme pojan kanssa kuvia ja hän valitsi tämän pöllän suosikikseen. "Respect" oli kommentti. 

Sudet ovat tuttuja saduista ja tietysti kun mietin Felixiä näen mitä muutama kymmenentuhatta vuotta yhdessä ihmisten kanssa saa aikaan. Toki olen uutisista lukenut pihasusista ja lapsena kuulin kauhujuttuja susien syömistä pikkulapsista (tapahtui 1800-luvulla). Mieleeni ei kuitenkaan tullut, että susiviha olisi nykypäivää, että se eläisi ja voisi hyvin. Sydän kylmänä luen korpilaista ja salametsästäjistä, joille suden tappaminen on terapiaa; ihmisistä, joille yhden lajin hävittäminen maan päältä on ihmisyyteen laskettu etuoikeus. 

Ymmärrän, että häirikkösudet pitää hävittää, mutta en ymmärrä vainoa. Etenkään, kun sille ei ole tieteellistä tai tositapahtumiin perustuvaa oikeutusta. Yhtäkkiä alkaa olla kovin merkityksellistä mitä Rinalle, Lucalle ja Fidolle, kolmen susikaveruksen laumalle, itärajalla kuuluu. Eikä ainoastaan susien vuoksi, vaan meidän ihmisten. "Osa ihmisyyden ydintä on omien tuntemuksien ja asenteiden kriittinen tarkastelu. Susipelkoa lietsovat tahot luottavat pääosin ihmisen tietämättömyyteen ja jo kauan sitten juurtuneisiin asenteisiin ja ennakkoluuloihin. Tietämättömyys ruokkii pelkoa. Pelko ruokkii vihaa. Viha ruokkii vihaa." 


Otan kirjan mukaani näyttääkseni kuvia pienelle hoidokilleni. Hän on hyvin kiinnostunut eläimistä, merilehmä on tämän hetkinen suosikki. Selailemme kirjaa yhdessä, katselemme kuvia. Yksi aukeama nousee ylitse muiden, ahmaveijari lumipartoineen ilahduttaa. Kirja on auki pöydällä kolmisen tuntia ja kuvia palataan ihmettelemään leikkien lomassa. Tiedän ahmoista nykyisin aika paljon enemmän kuin muutama päivä sitten: yksineläjiä, voimakasleukaisia, pieniä ja pippurisia, -40 C astetta on lasten leikkiä. Ja yksi Suomen metsissä elävästä neljästä suurpedosta, kanta noin 220-250 yksilöä ja veijarit tarvitsevat suojelua. 





Elämässäni oli hetki, jolloin näin punakettuja missä tahansa pysähdyinkin: Heathrow, Lake Tahoe, keskisuomalainen naavapartainen metsä. Kettu on tuntunut sieluneläimeltä, ystävältä. Viime aikoina olen alkanut kuitenkin miettiä, että ei olisi elo karhunakaan hassumpaa. Minulle hartaalle nukkujalle viiden kuukauden talviunet olisivat enemmän kuin paikallaan :) Kuvia katsellessa mielessä käy, että ehkä voisin olla yhdistelmä karhun voimaa ja auktoritteettiä, ketun nopeutta ja sulavuutta. Miltähän se mahtaisi näyttää? 

Minussakin kamppailevat luonnontiede ja taloustiede. Olen osin kettutyttö, mutta näen metsän myös plantaasina, metsäpeltona. Olen sitä sukupolvea, jolle koulussa opetettiin että Suomi elää metsästä. Olen tehometsätalouden suuria hyötyjiä, "sellurahalla koulutetun sukupolveni" kasvatti. Koen, että metsäluonnon ja metsäteollisuuden pitäisi käydä käsikkäin: "metsiä pitää hakata (mutta) kyse onkin laadusta: metsien rakenteesta, hyödyntämisen ja suojelun välisestä tasapainosta." 


Kirja saa miettimään. Olen ollut tilanteessa, jossa ympärilläni ei ollut metsää. Muutettuani San Diegoon, Kaliforniaan 90-luvun lopulla kaipasin jo muutamassa viikossa metsiä ja sadetta. Kauniit hoidetut viheralueet ja palmut, merimaisema sekä lämmin ja aurinkoinen sää lumosivat, mutta kaipasin metsää. Olin onneni kukkuloilla (kirjaimellisesti) sinä päivänä, kun ajoimme kohti vuoria ja metsää. Muutettuamme tänne Pohjois-Carolinaan pystyin kotiutumaan vasta sitten, kun löytyi luonnontilainen metsä jossa saatoin kuumanakin päivänä kävellä, hengittää. Ohtosen sanoin: "Metsä tuo rauhaa ja tasapainoa. Metsä antaa tilaa ajatella ja tuntea. Surra. Haaveilla. Miettiä. Hengittää." 


Kirjan monet tarinat ja kohtalot vievät mukanaan. Mielipuolen tavoin käyttäytyvä metso ja Suomen kartalta hävinnyt naali ovat esimerkkejä siitä, mitä me ihmiset luonnon tasapainolle teemme. Ja entäpä pariskunta Kuukkeli, joka lentelee naavaisen ikivanhan kuusikon ja mäntyvaltaisen talousmetsän väliä. "Luonto mukautuu ja sopeutuu kaikin mahdollisin tavoin. Luonnolla ei ole varaa vieraantua tästä maailmasta." Mutta uskon vahvasti myös, että "luonnossa pärjää parhaiten, kun ei luule itsestään liikoja."



Lentokoneeni nousi Helsinki-Vantaan lentokentältä lokakuussa 2012 ja se on viimeinen kerta, kun olen hengittänyt ilmaa jossa tuoksuu metsän ikiaikainen raikkaus. Mikään muu ilma tai metsä ei tuoksu ihan samanlaiselta  kuin suomalainen ilma ja metsä. Missään muualla metsä ei humise ihan samoin kuin lapsuuteni kuusimetsässä. 

Kiitos Docendo!

❤:lla Johanna, metsäkansalainen 

Friday, January 5, 2018

Harhateillä

Lupasin auttaa tytärtä ystävän syntympäivälahjan hankinnassa. Mietimme yhdessä lahjan ja porhalsin kauppaan. Käsi jo melkein ovenrivalla totesin, että kauppa on kadonnut. Jotain muuta oli tullut tilalle. Näytti sen verran mielenkiintoiselta, että puikahdin sisälle. 



Ensimmäisenä vastassa oli jättimäinen sänky. Kuvasta ei ihan käsitä kuinka suuri se oli. Juttelin pikaisesti yhden myyjän kanssa ja hän ystävällisesti kehotti katsomaan ympärille ja näytti värivaihtoehdot jos haluaisin jonkin huonekalun tietyn värisenä. Olisihan tuossa vara valita. 



Shakkilautoja nappuloineen oli useita erilaisia. Minne tahansa katseeni kääsin tuntui, että tuon haluaisin ja tuon. Ja tuonkin voisin ottaa. Toisen työntekijän kanssa juteltua alkoi tuntua, että täällä olisi kiva olla töissä. Kukaan ei tuputtanut, juttelivat vain mukavia ja ilmoittivat auttavansa jos tarvetta tulee. 



Tarvitsisimme suuremman ruokapöydän. Tämä olisi kyllä turhan suuri, vaikka tyylistä pidinkin. 10 hengen pöydällä pärjäisimme jo oikein hyvin.  



Valtava kaapisto ja pienempi lasiovin varustettu kaappi saivat sydämen melkein epätahtiin. Kauheasti alkoi tehdä kaappeja mieli :) 






Harhailin muutaman muunkin kaupan kautta vielä yhteen liikkeeseen, josta löysin synttärilahjan. Välillä on mukava harhautua tarkoin suunnitellulta reitiltä, joko vahingossa tai puolitahallaan. 

Ah, ja tän meidän sään kanssa kävi niin, että keskiviikkoiltana satoi lunta n. puoli senttiä. Koulut kiinni torstaina ja vielä perjantainakin. Musta jää on suurin syy. Koulupiiri on suuri ja monenlaisia teitä ja taipaleita on koulumatkalaisilla. Sikäli vähän turhauttavaa, että nämä työpäivät pitää sitten tehdä myöhemmin. Pakkasta on ollut öisin -10 C asteen tuntumassa. Lapset (ei onneksi omat!) ovat keksineet mennä jäätyneille lammille ja järville urheilemaan. Uutisissa sitten kerrotaan jäihin pudonneiden pelastustarinoista. Katsoimme aiheelliseksi kertoa miten pitää toimia jos jää alla pettää. Vannotimme menemästä, mutta parempi kertoa kuin katua. 

Mukavaa viikonloppua! 

❤:lla Johanna



Wednesday, January 3, 2018

Tuoksuja

Muutama vuosi on mennyt tuoksutyhjiössä: olen etsinyt itselleni sopivaa tuoksua. Nenä ei tunnu olevan asiassa avuksi ollenkaan, kun mikään ei oikein hetkauta. Kaiken kukkuraksi luin artikkelin, jossa väitettiin että punahiuksisilla tuoksut tuoksuvat erilaisilta kuin muilla happamamman ihon vuoksi. 

Kokosin muutaman kollaasin elämäni tuoksuista. Aika monta olen saanut lahjaksi ja sitten ihan tykännyt. Anais Anais taitaa olla ensimmäinen. Rive Gauchen ostin ensimmäiseltä risteilyltä ja Opiumin ensimmäiseltä oikealta ulkomaanmatkalta. Chloekin oli ulkomaantuomisia. Jardins De Bagatellen ostin Helsingin Stockmannilta ensimmäisellä palkallani unelmieni työstä :) 


Mua on aina kiehtoneet vahvat tuoksut, mutta päiväkäytössä on ollut kevyempiä hajusteita. En ole mikään hillitön hajuvesien pirskottelija ja olen ajatellut, että vähemmän on enemmän.  One ja Oscar olivat pitkäikäisiä suosikkeja.



Vitosta kai löytyy kaikkien kylpyhuoneista. Usein sitä käyttäessäni minulle sanotaan, että sinäpäs tuoksut hyvältä. Kenzon Flower, Miracle ja No 5 ovat lahjoja mieheltäni ja olen pitänyt niistä kaikista. 



Haluaisin löytää tuoksun tai kaksi, jotka olisivat raikkaita ja lämpimiä. Pidän ruususta, kielosta, mustaherukasta, appelsiinista, omenasta, seetristä, santelipuusta, patsulista. Ei mua haittaa myski eikä tupakkakaan, mutta taitavat mennä jo miesten tuoksujen puolelle :) Olisiko sinulla ehdotuksia? Mikä on lempituoksusi?

Kiertelin joulun alla kaupoissa ja yritin löytää Jo Malonen hajusteita. Nyt vasta älysin googlata ja meidän lähimmällä Saks Fifth Avenuella näyttäisi olevan. Pitää mennä haistelemaan, kunhan pääsen nuhasta eroon. Malonet ovat käsittääkseni suosittuja. 

Meillä ollaan nyt varpaillaan: lunta saattaa sataa iltayön aikana ja koulu on sitten huomenna peruttu. Saas nähdä kuinka käy. 

Monday, January 1, 2018

2018

Hytisemme viileässä, lämpötila taitaa edelleenkin olla pakkasen puolella. On ollut ennätyksellisen kylmä jouluntienoo. Pari pakkasastetta tuntuu ihan kamalan kylmältä. Olen istunut takan ääressä ja saunassa useamman tunnin :)

Kuvat ovat meidän golfklubilta. Jokavuotisen perinteen mukaan istuimme takan ääressä ystäväperheen kanssa ja söimme uudenvuoden lounaan yhdessä. Tilasin meriahvenen (grouper) lisukkeeksi lehmänpapuja (black-eyed pea). Pavut varmistavat onnekkaan vuoden. 




Olemme sopineet, että emme vaihda enää lahjoja ystävien kanssa toisin kuin silloin kun lapset olivat pieniä. Tällä kertaa yksi lapsista jo puuttui ruokapöydästä. Ennen pitkää taidamme me neljä vanhusta istua keskenämme kun lapsilla on muuta menoa. 

Meillä oli miehen kanssa tukalampi joulu. Hirmuinen röhä ja köhä iski ja oli päiviä, jolloin laahustimme kuin zombit. Itse asiassa vielä eilen uudenvuoden aattona en millään olisi jaksanut valmistaa bliniateriaa. Syömme blinejä aattoisin ja ruokalaji on sikäli kiva, että koko perhe niistä nauttii. Felix saa purkin pohjalle jäävät mädit. Taloussuhdanteista taitaa kertoa se, että kun poika oli mätiostoksilla oli takahuoneesta löytynyt vielä pari purkkia. Kaikki oli jo loppuunmyyty. 


Ystäväni antaa minulle vuosittain lahjaksi Starbucksin kahvimukeja, joulukuusenkoristeita. Tänä  vuonna koristelin yhden kuusen kahvikupeilla ja -mukeilla ja toisen palloilla. 

Vuoden ensimmäinen päivä alkaa kallistua ehtoon puolelle. Vaikea uskoa, että tämä juhlakausi on taas ohi. Tänä vuonna(kaan) en tee lupauksia. Yritän vain tehdä joitakin asioita paremmin, olla parempi kumppani, vanhempi, ystävä, apu. Yritän olla itselleni kiltimpi, armollisempi, huolehtia itsestäni ehkä vähän paremmin. 

"Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan."
Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Onnellista, ihmeellistä vuotta 2018!
❤:lla Johanna



P.S. Tämä varmasti naurattaa suomalaisia lukijoitani. Juuri tuli koulupiiriltä viesti, että  koulut aukeavat huomenna kaksi tuntia myöhemmin. Syy: "due to extreme weather conditions" eli aamulla koulun normaaliin avautumisaikaan olisi pakkasta - 8 C astetta...