Monday, July 31, 2017

Kivoja tyttöjen vaatteita

Jokin aika sitten katselin ajankuluksi pienten lasten vaatteita Target -ketjun kaupassa (tämä on se kauppaketju, jolla oli Marimekko -kampanja). Yhdellä hoitolapsella olen ihastellut Cat & Jack -vaatteita. Ne on jotenkin kovin lystikkäitä, pienen jujun kanssa. Esittelemäni Cat & Jack  ja Genuine Kids ovat siis kuin Prisman tai Cittarin omat merkit. Muualta niitä ei voi ostaa kuin Targetilta.


Erityisesti mieltä lämmitti, kun tytöille tarjotaan tässä mallistossa perhosten ja kukkien, lilan ja pinkin lisäksi muutakin. Farkut maksavat 17.99 dollaria ja verot päälle (7.5 %) eli $19.34. Kuviointeina avaruusaiheita ja dinosaurus. 

"



Pitkähihaisissa tyttöjen t-paidoissa seikkailivat dinosaurukset. Hero- eli sankaritekstit olen tottunut lukemaan poikien paidoista: Just an everyday kind of hero -viesti sopii kyllä tytöillekin. Paljon olisi ollut kuvattavaa, kuten maailmankartalla ja avaruusaluksilla koristellut tyttöjen t-paidat. Nämä pitkähihaiset maksoivat suunnilleen neljä dollaria. 



Genuine Kids -vaatteet valmistaa OshKosh. Nämä värikkäät vaatteet saivat toivomaan, että olisi vielä pikkuinen jonka ylle ne pukea. Kultakoristein koristeltu mekko maksaa 19.99 dollaria. 




Kävin nuorimmaisen kanssa eilen ostamassa t-paitoja. Se on yllättävän vaikeaa puuhaa. Ensin tietysti tarkastetaan, että tuote kiinnostaa. Sen jälkeen tutkitaan merkki. Lopuksi sovitetaan ja kaikki vähänkin epäilyttävät hylätään (kyllä vaan, kainalon kohta voi näyttää omituiselta tai paita olla liian leveä). Aikaisemmin tälle nuorelle miehelle kävi mikä vain, mutta ei enää. Toden sanoakseni en olisi osannut tuoda kotiin oikeita tuotteita omin nokkineni. Tällä kertaa kelpasivat Tommy Hilfiger, Ralph Lauren, Hurley ja Michael Kors. Onneksi kävimme T.J. Maxx -kaupassa, muuten olisi pankki haljennut. Nytkin piti sanoa, että vähemmillä paidoilla pitää pärjätä sitten pitempään. 

Friday, July 28, 2017

Kiropraktikon vaimo ja Beehive Ginger


Ruokakaupassa käydessä katse kiintyi outoon kasviin. Mähän en ole mikään hortonomi, joten useimmat kasvit ovat outoja. Oikein piti kokeilla, että onko tämä oikea vai jokin muoviviritelmä. Tuttu kukkaosaston pitäjä kertoi, että kasvi on beehive ginger. Onkohan tällä suomenkielistä nimeä? 

Kukkatäti näytti myös juuri valmistuneen kimpun, jossa hän oli eksoottista kasvia käyttänyt. Asetelma on menossa kiropraktikon vaimolle. Herra Kiropraktikko (hih, ihan kuin hullunkurisissa perheissä!) tilaa vaimolleen lähes viikottain kukkakimpun. En näitä ihmisiä tunne enkä tiedä, mutta veikkaan että joku oli tämäniltaisesta muistamisesta onnellinen. Minäkin ihan ventovieraana ja sivullisena ilahduin värikylläisestä ja riemukkaasta asetelmasta. 

Itse kävin kiropraktikolla kymmenisen vuotta sitten, kun selkä oli pahimmoillaan. Ensimmäisen käyntikerran jälkeen elämä kirkastui. Pari seuraavaa kertaa olivat vielä lähes yhtä tehokkaita, mutta sitten alkoi aina jokin muu paikka repsottaa kun yksi saatiin kuntoon. En kauheasti tykännyt selkäni rusauttelusta.  Rita Kieltenopettajan kotiblogista (klik klik) on ainakin kirjoittanut mielenkiintoisesti kokemuksistaan. 



Yksönen palasi tänään miehen kanssa kisamatkalta. Hänen osaltaan on uinnit nyt uitu. Mulla on vähän haikea mieli, sillä muistan ne lukemattomat kerrat kun sompailin pojan altaalle ja takaisin. Uinti alkoi maistua puulta menneen kauden aikana, joskus jo ennen joulua. Varmistin viime kesänä hänet uintiin taas ilmoittaessani, että tämä on se mitä haluat tehdä. Oli vielä silloin. Sovimme myös, että kausi uidaan loppuun vaikka ei jostain syystä enää innostaisi. Hattua nostan, että hän sinnitteli. Vielä hän jatkaa koulun uintijoukkueessa, mutta se on vain parin kolmen kuukauden rupeama vuosittain. 

Kaksoset eivät kauheasti ole kotiväkeä muistaneet Floridan matkallaan. Eilen illalla molemmat uivat b-finaalissa ja tänään poika selvitti tiensä a-finaaliin. Tärkeintä on kuitenkin hyvä meininki ja kavereiden kanssa hengailu. Eilen oli luennoinnut yksi Missi Franklinin uintiuran valmentajista. 

Tämä viikko oli töissä ihan hullu. Yksikään kolmesta työpäivästä ei ollut sen mittainen kuin oli sovittu, työpäivä joko alkoi tai loppui aikaisemmin tai myöhemmin. Se on aika yleistä näissä nannyn hommissa. Mutta pikkuisen melkein suivaannuin kun juuri ennen lähtöä sain tekstarin, että ei tarvitsekaan tulla kuin parin tunnin päästä. Sukulaistyttö onkin hoitamassa. Paikalle päästyäni kohtasin sekasortoisen leikkihuoneen (hyvä kun lapset leikkivät), piirrellyt seinät (hyvä kun lapset ovat luovia), märät ja kakkaiset vaipat & hautuneen pyllyn (hyvä kun vatsa toimii), kaksi nälkäistä tenavaa (hyvä ruokahalu on aina plussaa)... Teki mieli jättää graffitit seiniin ja sekasorto leikkihuoneeseen, mutta järjestin ja putsasin kuitenkin. Harvemmin nämä pienet kommellukset menevät sukulaistytön piikkiin. 

Ai niin, aikoinaan keksin selkäongelmille syyn. Huonot jalkineet olivat varmasti suuri tekijä. Crocksit tulivat myyntiin juuri noihin aikoihin ja minä onneton niillä astelin aamusta iltaan huomaamatta, että ne kuluivat epätasaisesti. Suurin apu vaivoihin löytyi, kun ostin kunnolliset lenkkarit ja sen jälkeen en ole käyttöjalkineista tinkinyt. Enkä crockseja ostanut. 



Onnellista viikonloppua! Nautitaan me kaikki näistä kiropraktikon vaimon kukista 😊 Ja sen lisäksi pidetään peukut pystyssä Ari-Pekka Liukkoselle MM-kisojen 50 vapaauinnissa. Finaalipaikka on huikea saavutus. Olen uintia seurannut nyt lähes 10 vuotta ja siihen sekunnin sisälle mahtuu monta uimaria. Luulen, että sitä ei aina Suomessa ihan ymmärretä.

Tuesday, July 25, 2017

Jääkarhuja ja vesimelonia(ko)

Aamulla pudotimme yksösen aamuharkkoihin altaan reunalle kuuden jälkeen ja kaksoset lentokentälle puolta tuntia myöhemmin. Niin olivat lapset jo isoja, että sisälle ei tarvinnut enää saatella. Toisekseen joukkuehan siellä oli vastassa, mikäs siinä oli matkatessa. Lentoyhtiö oli kirjoittanut erikseen kyltin, jossa joukkue toivotettiin tervetulleeksi. Luulisin matkassa olevan 20-30 uimaria, 4-5 valmentajaa ja pari esiliinaa. Yksi tekstari on tullut, mukavaa on.

Mä läksin kaupoille. Päivälämmöt hipovat jo 40 C astetta. Siksi ilahduinkin, kun Z Gallerie -sisustuskaupan ikkunassa pötköttelivät jääkarhut. Tämä on sellainen sisustuskauppa, jossa on mukava kierrellä ja katsella. Pari vuotta sitten löysin joulun alla suloiset pingviinit takanreunalle, mutta harkitsin niiden kanssa pari päivää liian kauan. Pingviinit vaelsivat muiden ihmisten takanreunoille ja joulun viettoon. Vieläkin harmittaa. 

Ostin neuleen siinä toivossa, että syksy ja viileät tulevat. Nuorimmaiselle lähetin kuvia erilaisista t-paidoista varmaan miljoona ja niistä sitten yksi kelpasi. Oli lasten vaatetus paljon helpompaa silloin, kun äidin valitsema passasi. Mutta yksi on hyvä alku. Mikä siinä muuten on, itselleni kun katselen koluan superalennuksia ja poistorekkejä. Ei ole niin nökönuukaa. Omatunto soimaa jos jokin maksaa vähänkin enemmän ja tarkkaan harkitsen, että tarvitsenko. Lasten kanssa olen vain onnellinen, kun saan jotain ostaa ja antaa. Joskus pitää muistuttaa, että töitä on tehty, lupa on jotain hankkia itsellekin.

Jääkarhut jäivät kauppaan, vaikka olisivat aika söpöt lampaantaljan päällä takan edessä. 




Appelsiinipuun alla Jaelilta  sain ajatuksen alkaa tökkiä hedelmien siemeniä multiin. Ja kun mä olen vähän laiska, niin vien ne suoraan takapihalle. Siihen kohtaan mihin panin vesimelonin siemenen on nyt noussut tällainen taimi. Olen yrittänyt googlailla voisiko tämä olla meloni vai ei. Löysin kuvan, joka tuki käsitystä että mulla on viherpeukalon lahjoja. Nyt vaan pitää vartoa, että onko siinä kohta päänkokoinen marja vai ei. Osaisiko joku kertoa ilakoinko ja odottelenko täällä ihan turhaan? 


Sunday, July 23, 2017

Mitä yhteistä on Mikki Hiirellä, Nuuskamuikkusella ja Väinämöisellä?

Suuria hupejani on tehdä erilaisia testejä netissä. Välillä lopputulos on oikein mieluisa, välillä taas ei. Mutta hauskaa ajanvietettä nämä ovat.

Meillä on huikea meininki kotosalla. Kaikki kolme lasta ovat nyt uimakauden herkistelyvaiheessa. Harkat on vain kerran päivässä ja nekin kevyet. Voi sitä kälkätystä, naurua, tohinaa. Energiaa olisi vaikka pienelle kylälle jakaa. Isommat lähtevät tiistaina kisamatkalle Floridan Orlandoon ja nuorimmalla on loppuviikosta paripäiväiset kisat. Lapset ovat hyväntuulisia ja jotenkin erityisen lutuisia. Tänään mä olen saanut ryhmähalin (voi kun oli kiva ahdistaa äiti keskelle, kun se on kaikista pienin) ja muutaman yksittäisen halin. Katselin takakuistilla salamointia ja tytär tuli sulkemaan suureen syliinsä. Etsin pyykättävää ja nuorimmainen tuli ja laittoi älyttömän pitkät käsivarret äidin ympärille. Hetken sain nojata päätä pojan olkaa vasten. Reilun viikon kuluttua uintikausi on tältä kaudelta ohi ja lapset ovat muutaman viikon lomalla ennen koulun alkua. Toivottavasti talo ei räjähdä, kun nuoriso purkaa energiaansa. 

Mutta siis, mähän olen kuin Mikki Hiiri, Väinämöinen, ruotsinpuhuja ja Nuuskamuikkunen yksissä kansissa. Ilmankos mä viihdyn ihan omassa seurassanikin. 

Hoitolapsi sanoi jälleen koko pienen ihmisen varmuudella, että Ms Johanna, I love you. Kysyin sitten häneltä, että kuinka paljon sitä rakkautta häneen mahtuu. Vastaus oli, paljon, paljon, ihan hirveän paljon. Mä olen täynnä rakkautta. Sanoin, että hyvä juttu. Rakkaus ei kulu ja sitä tulee koko ajan lisää. Hyvä, että sitä on paljon. 

Iloista viikkoa!

❤:lla Johanna











Friday, July 21, 2017

Ultra Bra & Incubus "Drive"

Ultra Bran suhteen olin myöhäisherännäinen: vasta "Sinä lähdit pois" herätti kiinnostuksen. Sen jälkeen olin jokseenkin otettu. Tykkään musiikista, joka on sävelletty ja sanoista, joilla on merkitystä. Ihan kaikki Ultra Bran sanoitukset eivät läpi mene, mutta ei nyt takerruta sivuseikkoihin. Suurin toiveeni oli, että pääsen Pori Jazzeille Ultra Bran konserttiin. En päässyt. En kyllä edes tiedä milloin bändi siellä viimeisen kerran esiintyi ennen uudelleen tuloaan. 

Silloin kun lasten kyyditys oli karuimmillaan ja mun kannalta työteliäimmillään tallensin auton musiikkisysteemiin suomalaisia levyjäni: Eput, Don Huonot, Ultra Bra siellä ainakin olivat jokainen yhden levyn voimalla. Muistan, kun ajoin kaksosia harkkoihin pimeänä syysiltana, vettä vihmoi, oli kylmä, oli ankeaa ja koleaa. Lapset torkkumassa minivanin takapenkeillä, minä kuljettajan paikalla kuin kuljettaja konsanaan. Koppalakki vain puuttui. Biisi yllätti mut täysin. "Minä suojelen sinua kaikelta mitä ikinä keksitkään pelätä" riisui kaiken, mitä ympärilleni oli rakentunut. Oli vain minä, leijonaemo ja lapset. Siinä monikaistaisella motarilla pillahdin itkuun. Mun hennon käteni pitäisi karkoittaa kaikki paha. Oh f##k. Muutaman sekunnin aikana kävi mielessä miljoona ajatusta: lapset eivät saa nähdä, että itken, kukaan tällä motarilla ei ymmärrä mistä mä tulen ja minne olen menossa, tämä on se mikä tekee minusta ainutlaatuisen, miten minä pystyn mitään torjumaan tai mitään edistämään. Siinä ja sillä silmänräpäyksellä ymmärsin, että todellakaan kukaan muu tällä kylmän sateisella moottoritiellä tuskin ymmärtää tätä biisiä, taustaa, kieltä, lapsiani. Olen ainutlaatuinen ja se tekee minusta sekä omanlaisensa että jokseenkin erilaisen, vähän yksinäisen. 

Ajatukseni ennen lasten maailmaan tuloa oli, että en saa pelätä mitään. En halua, että lapset oppivat pelon minulta. En tykkään hämähäkeistä, rotista, lepakoista, käärmeistä. Olen pitänyt naaman peruslukemilla, kun näitä on kohdattu. Sanonut vain, että enemmän ötökät meitä pelkäävät kuin me heitä. Kaikki muut pelot ovat suurempia kuin yksikään hämähäkki, tulevaisuus siinä sivussa. Haluan, että lapsilla on usko huomiseen, itseensä, elämään. Pelko ja huoli ovat kuitenkin ihan liian usein hallinneet ja kahlinneet minua. Mieluummin toimin varman päälle kuin otan riskejä, mieluummin tyydyn katselemaan elämän tonavaa siinä sivusilmällä. Ajatus oman jokensa lautturista on pelottava. 

Taisin jo sanoa, että tykkään sävelletystä musiikista. Yksi aamu ajalin töihin ja radiossa soi Incubus -bändin "Drive". Fiilis oli taas aamun tunteina ennen klo viittä vähän mystinen. Sanat upposivat. Ja kertosäkeistö: "Whatever tomorrow brings I'll be there with open arms and open eyes". Mitä tahansa huominen tuokaan mä olen vastassa avoimin sylin, avoimin silmin. Aloitus päivälle ei olisi voinut olla puhtaampi.

En tiedä soiko biisi Suomen soittolistoilla. Mä pistän radion aina vähän kovemmalle kun tämä soi. Mulla on uusi unelma: musiikkifestarit, joilla soittavat sekä Ultra Bra että Incubus. Ja mä olen kerrankin paikalla! Kalastajaneuleessa ja keltaisessa sadetakissa. 

p

Drive

Sometimes, I feel the fear of uncertainty stinging clear
And I can't help but ask myself how much I'll let the fear
Take the wheel and steer
It's driven me before
And it seems to have a vague, haunting mass appeal
But lately I am beginning to find
That I should be the one behind the wheel
Whatever tomorrow brings
I'll be there with open arms and open eyes
Whatever tomorrow brings
I'll be there, I'll be there
So if I decide to waiver my chance
To be one of the hive
Will I choose water over wine
And hold my own and drive?
It's driven me before
And it seems to be the way that everyone else gets around
But lately I am beginning to find
That when I drive myself my light is found
So whatever tomorrow brings
I'll be there with open arms and open eyes
Whatever tomorrow brings
I'll be there, I'll be there
Would you choose water over wine
Hold the wheel and drive?
Whatever tomorrow brings
I'll be there with open arms and open eyes
Whatever tomorrow brings
I'll be there, I'll be there
Songwriters: Jose Pasillas Ii / Alex Katunich / Michael Einziger / Christopher Kilmore / Brandon Boyd

Tuesday, July 18, 2017

Hyvää naistenviikkoa meille yli 600 000!

Toivon, että kesätuuli heiluttelee leppeästi verhoja, aurinko hymyilee ja naisten itkusta ei ole tietoakaan. Lueskelin, että perimätiedon mukaan naistenviikolla aina sataa, koska naiset ovat niin kovia itkemään. Juhlitaan me 18. - 24.7. nimipäiviä viettävät niin, että jos vaikka sataisi ei haittaisi!

Amerikkalaiset ovat olleet ihastuneita nimipäivä -ajatuksesta. How charming! En sitä tietenkään kaikille selosta, harvoille valituille olen kertonut.  Vasta nyt täällä ollessani olen ymmärtänyt kuinka hieno keksintö nimipäivä on: moni ei tiedä syntymäpäivistä tai muista merkkipäivistä, mutta nimipäivä on kalenterissa, se painetaan lehtiin, kerrotaan radiossa. Edes kerran vuodessa saa onnittelut, ilman omaa ansiota tai ponnistelua, ihan vain siksi että joku on halunnut juuri tämän nimen antaa. 

Etsin kuvaa postaukseen ja tämä on julkaistu täällä aikaisemminkin. Suomen kesäpaikkaa ikkunaverhoineen ei enää ole olemassa käsittääkseni sellaisessa muodossa kuin sen tunsimme, mitään ei ole jäänyt jäljelle. Lapsille kesäpaikka oli ainoa paikka, jonka he Suomesta tiesivät ja tunsivat omakseen. Kirjoittelen tätä tippa silmässä. Itse en ehtinyt hyvästejä heittämään, paikka myytiin jokunen vuosi sitten. Talossa oli säilytyksessä 30 vuoden siihen astisen elämäni tavarat. Tänne sain joitakin kirjoja, valokuvia, nallen. Kaikki muu katosi kuin tuhka tuuleen: keräämäni astiat, liinavaatteet, kirjat, taulut. En edes muista mitä kaikkea. Toisaalta tavaraahan se on, mutta olisi ollut ihana päästä vielä kerran katsomaan minkä haluaa kuljettaa mukanaan, minkä antaa jatkaa elämäänsä muualla. Meidänhän oli tarkoitus palata Suomeen vuoden jälkeen tänne tulosta. Kaksoset vain sattuivat tupsahtamaan sitä ennen. Seuraavaksi pohdimme, että mennään takaisin Suomeen kun kaksoset ovat parivuotiaita. Silloin sitten tuli yksönen. Aaa, no tota mennään takaisin kun lasten koulu alkaa... Vuoden kuluttua kaksoset ovat yliopistossa, toivottavasti.  

Aamu sai mukavan alun. Vein nuorimmaisen harkkoihin ja menin itse joogatunnille. Opettaja ja tunnin sisältö olivat uusia. Joskus vähän leipiinnyn vakituisiin tunteihin, aika paljon teemme samoja harjoituksia, variaatiota on aika vähän. Theresa oli virkistävä poikkeus. Ensinnäkin tunti oli tarkoitettu venyttelemiseen, kropan tunnusteluun. Mua alkoi siinä vaiheessa hymyilyttää, kun piti liikuttaa häntäluutaan ja kuvitella heiluttavansa häntää :) Joogan jälkeen menin vielä 40 minuutiksi juoksulaitteeseen. Laite näytti juoksua, mutta kyllä se enemmän oli reipasta kävelyä. Mä en ole kovin hyvä aamuliikkuja. Vähän aamukahdeksan jälkeen oli päivän harjoittelut pulkassa ja mieli muikea. 


Tunnin lopussa kun oli hiljentymisen aika kuvittelin itseni laiturinnokkaan, aamu-usvaan katselemaan kesäpaikan järven joutsenparia. Vaikka kesäpaikkaa ei ole on sentään kivoja muistoja. Ja tosiasia taitaa kyllä olla, että aika on käyttänyt kultapensseliä.

Sunday, July 16, 2017

Summertime, and the livin' is easy

Aamulla otimme kumitassut alle ja suuntasimme läheiseen Hillsboroughin kaupunkiin. Matkaan menee isoja teitä pitkin reilu puoli tuntia, mutta ajoimme maisemareittiä. Mies yleensä käy Hillsboroughssa moottoripyörällä joko yksinään tai kavereidensa kanssa. Matkan päämäärä on  useinmiten Weaver Street Market, sekatavarakauppa, jossa on tarjolla niin paikan päällä syötäviä herkkuja kuin kotiintuotavia ruokaostoksia. Ruuat ovat paikallisia, lähiruokaa, pienten osuuskuntien toimittamia. Joimme aamukahvit kuunnellen lempeää kitaralla säestettyä jazzia - tai ainakin tapahtuma oli jazz&brunch. Musiikki kuulosti kyllä enemmän balladimaiselta. 



Tarkkaan kun katsoo näkee pöydät ja ihmiset puiden takana. Koirat ovat tervetulleita terassille ja laskin ainakin viisi karvaturria nauttimassa musiikista ja atmosfääristä. 



Aamukahvissa olisi pitänyt maistua nougat ja vihreät omput. Taisin pilata koko herkun maidolla. Kaupassa oli irtomyynnissä viljaa, papuja, pähkinöitä. En edes tiedä ihan mitä kaikkea. 




Maapähkinävoi ei tästä enää tuoreemmaksi käy. Sen voi itse jauhaa punaisella myllyllä. Hinta oli ihan kohtuullinen $4.99 paunalta (n. 450 g). Kukan siemenillä voi yrittää pelastaa kutistuvaa mehiläiskantaa. Oma sekoituksensa oli myös kolibreille. 



Harvoin olen lukenut yhtä iskevää mainoskylttiä. Voin allekirjoittaa kaiken mainoksessa mainitun. Kuten, että pitäisi saada palkka jolla tulee toimeen. Tai että mikä tahansa meitä yhdistää on paljon suurempi kuin se mikä meitä erottaa. Hammastahnaa ja huulirasvaa käyttäessä voi ajatella näitä yleviä ajatuksia. 



Tuttuja tuotteita hyllyssä! Pandan lakut on Wasan näkkäreiden kanssa niitä tuotteita, jotka yleensä kaupoista löytyvät. Weaver Street Market oli sijoittanut lakut erilaisten energiapatukoiden yhteyteen. 



Autolle päästessä meinasi mennä sormi suuhun. Mihin meloni? Jos se koko matkan heiluisi takakontissa, niin kotona olisi tarjolla melonimehua tai -mössöä. Tarjouduin pitelemään melonia sylissäni, mutta mies nosti takakontin pohjaa ja taikoi sieltä esiin tällaisen kuljetuskorin. Vakiovaruste, josta mulla ei ollut aavistustakaan. 

Mun hyväntekeväisyysprojekti ei mennyt ihan kamalan hyvin. Kuntosalikäyntejä tuli joko 9 tai 10 ja rahaa siis hyväntekeväisyyteen 18-20 dollaria. Kävin taas iltapäivällä rääkkäämässä juoksumattoa. Vartti kävelyä ja 45 minuuttia juoksua. Illalla lämmitin vielä saunan ja nyt olen valmis vällyjen väliin. 

Kivaa viikkoa! Heinäkuu jo puolessa, vauhti vain kiihtyy. 

Wednesday, July 12, 2017

Ketkut autokauppiaat

Ohi ovat ne ajat, kun ajelin minivanillä. Ei kiitos enää. Kaksoset opettelivat ajamaan minivanillä ja ajokorttien saamisen jälkeen huristelivat sillä puolisen vuotta. Meillä oli hetken aikaa neljä autoa, mutta nyt täytyy pärjätä kolmella. Niinkin on käynyt, että mies on joutunut hyppäämään moottoripyörän selkään päästäkseen kauppaan. 

Mun auto oli eilen huollossa ja tilalle sain siksi aikaa tämän kaunokaisen. Autolla oli ajettu kokonaista 18 mailia. Autossa oli siis luontaisesti uuden auton tuoksu. Mulle ei ole koskaan noussut autokuumetta, mutta eilen alkoi tuntua että tämähän olisi aika kiva. Ja ihan vain siksi, että auto oli uunituore! Oma autoni on vähän isompi ja tilavampi. Itse asiassa tämä tuntui kauppakassilta, mutta kun se tuoksu oli niin hyvä... Tykkäsin myös vaaleasta sisustuksesta. Oma autoni on musta ja sisus sen mukainen. 










Totuin niin Hondan ylimalkaiseen palveluun, että nyt on yhtä juhlaa viedä auto huoltoon. Ovi tullaan avaamaan, saatellaan sisälle tapaamaan omaa huoltohenkilöä. Sitten jo ohjataankin laina-auton luokse. Ihan parasta on, että huollossa auto myös imuroidaan ja pestään.

Vähän mä tämän kaunottaren perään haikailen. Ja etenkin sen tuoksun. Kyllä autokauppiaat tietää mistä naruista nykiä. Mies vie huomenna toisen auton huoltoon ja saas nähdä minkälainen laina-auto tulee siksi aikaa. 

Monday, July 10, 2017

Anoppi

En saanut tuntea mieheni äitiä. Joskus ajattelen, että hän olisi ollut se isovanhempi joka olisi jaksanut ja halunnut lasten kanssa touhuta. Kerron nyt ystäväni anopista, anopin terveyvakuutuksesta. 

On aika yleistä, että lapset täällä huolehtivat vanhemmistaan. Isovanhemmat asuvat lastensa luona, lapset kustantavat vanhainkodit ja hoitolaitokset. Ystäväni on huolehtinut miehensä äidistä kattonsa alla jo kymmenisen vuotta. Ratkaisu on ollut taloudellisesti ja turvallisuuden kannalta järkevin. Anopin naapurusto ei ollut ihan se rauhallisin.

Ystäväni huolehtii miehensä kanssa myös anopin sairausvakuutuksesta. Obama caren myötä (affordable care act) vanhan rouvan kuukausittainen vakuutusmaksu nousi 400 dollarista 1000 dollariin. $1000 kuukaudessa on muuten aika iso maksu maksettavaksi mille tahansa perheelle saatikka, että perheessä on vielä kolme kasvavaa lasta, joiden jatkokoulutus kurkkii kulman takana. Omavastuu on $7000. On aika hurja kuvitella, että perheen tuloista menisi mahdollisesti lähes $20 000 vuodessa yhden perheenjäsenen terveydenhoitokuluihin. Asiaa ei ystäväni kannalta helpota yhtään, että isoäiti ei ymmärrä että lääkkeet jotka ovat hänelle ilmaisia menee lapsen ja hänen puolisonsa pussista. 

Ystäväni kertoi jotenkin tutun kuuloisen tarinan. Anoppi skypettää joka toinen päivä toisella mantereella asuvan lapsensa kanssa. Sieltä matkan päästä kulkeutuu monenlaisia viestejä ystäväni puolisolle, joka sitten kysyy ystävältäni että onks tää nyt taas totta. Viimeksi ystäväni sai kuraa niskaan, kun ei kuljettanut anoppiaan lääkäriin. En tiedä oliko unohtunut kertoa, että ystäväni tekee varsin vastuullista työtä, vapaaehtoistuu lasten harratuksissa, päivät ovat ohjelmaa täynnä perheen ja yhteisön hyväksi. Anopille oli tilattu Uber lääkärireissua varten. Ystäväni ei vain kertakaikkiaan päässyt lähtemään töistä kesken päivän. Tuhansien kilometrien päästä se näyttää selkeältä laiminlyönniltä, suoranaiselta ilkeydeltä. 

Hassua on, että kukaan ei syyllistä vanhan rouvan poikaa. On ihan ok, että hän suunnittelee tulonsa ja menonsa miten haluaa eikä toimita äitiään lääkäriin. Sanoin ystävälleni, että miksipä ette laittaisi äitiä nyt reissun päälle toiselle mantereelle ja te alkaisitte skypettää parin päivän välein. Vastalahjaksi sain halauksen.

Ystäväni on väliinputoaja mitä tulee affordable care actiin. Heidän vakuutusmaksunsa nousivat poskettomasti ja yksi syy on se, että anoppi ei ole Amerikan kansalainen. Sairastaminen ilman vakuutusta olisi tietysti vielä kalliimpaa. Nykyinen hallitus suunnittelee terveysvakuutusta, jossa nyt vakuutetuista n. 20 miljoonaa menettäisi vakuutuksensa. Vanhusten asema olisi vielä huonompi.  Mun päähän ei mahdu, että tämä monessa suhteessa niin varakas ja edistyksellinen valtio ei pysty toimittamaan kaikille kohtuullista terveydenhuoltoa. Kuuhun päästiin, mutta ei kohtuuhintaiseen terveydenhoitoon. 

Alkaa kylmä hiki nousta selkäpiihin. En halua olla lapsilleni taakka sitten joskus. Olisi aika kamalaa jos he joutuisivat maksamaan kulujani, keskustelemaan puolisoittensa kanssa että tähänkin pitäisi rahaa löytyä.  Sitä silmällä pitäen 17 vuoden kotiäitiys ei ole ollut kovin fiksu vaihtoehto. Mulla on pari mielenkiintoista tarinaa taas nanny-maailmasta, mutta katsotaan miten kehitys kehittyy. Voin vain todeta, että it's jungle out there.

Mulle passeli tyyny. 

Thursday, July 6, 2017

Oh deer!

Mikään ei ilahduta vajaan 15 tunnin työpäivän aikana niin kuin takapihalle tulla tupsahtaneet peurat. Tässä tapauksessa citypeurat, duunipaikka on osavaltion pääkaupungin Raleighin postitoimialueella. Peurat olivat melkein iholla, talon takaseinässä kiinni. 

Illansuussa alkoi kuulua kiljunta Ms Johanna, Ms Johanna. Lapset osoittivat takapihalla laiduntavia peuroja. Juttelimme lasten kanssa siitä millaista olisi lähteä etsimään aamiaista, lounasta, päivällistä pihamailta, metsistä, niityiltä.

Olen tainnut aikaisemminkin kertoa siitä, kun lapset muutaman tutun lapsen kanssa harjoittelivat golfia. Äidit odottelivat kentän laidalla ja peurahan siellä käyskenteli. Kiljuin innoissani bambi, bambi! Look BAMBI! Muut nyökyttelivät innostukselleni. Kotvaa myöhemmin yksi äiti tuli luokseni ja sanoi mahdollisimman ystävällisesti, että vain Disneyllä on Bambi, kaikki muut ovat deer, peuroja. Oh deer. 




Mamma Peura, kovin näyttää hoikalta 


Kuvat on otettu kännykällä ikkunan läpi. Toiseksi alimmaisessa on Mama-Peura. Alimmaisessa on meillä hyvin suosittu water table -lelu kera pikkupeuran. 

Silloin kun peurat eivät takapihoilla käyskentele voi takapihoilla nähdä pupuja, pölläjä, haukkoja, kilpikonnia. Naapuri kertoi nähneensä tässä meidän pihamailla myös kettuja ja pesukarhuja. Käärmeetkään eivät ole tuntemattomia, copper head on myrkyllinen ja myös meidän autotallissa vieraillut kaunokainen. Muutamia vuosia sitten pikkuinen poikamme oli kävellä kalkkaroiden pesään, helistimien ääni vain kaikui. 

Nykyisin osaan tömistellä jalkoja, pitää ääntä kun lähestyn käärmeenpesiä. Ja nämä vauvapeurat, fawn, täplistä heidät tunnistaa. Nyt heti alkuunsa en osaa kuvitella mitään juuri suloisempaa. Varsinkin kun toinen näistä pötkötteli ruohikossa kuin Bambi konsanaa. 

Tuesday, July 4, 2017

Heinäkuun neljäs

Itsenäisyyspäivän aamu on koittanut kauniina. Ja kuumana. Kello on vähän yli yhdeksän ja mittari näyttää jo yli 30 C astetta. Mulle tulee tänään muutenkin kuumat paikat, sillä pojat ovat pyytäneet kavereita kylään ja hampurilaisia pitäisi värkätä 12 (tai vähän yli) nuorelle miehelle. Vanhempi poika hoitaa grillimestarin hommat. 

Illalla kävin auttamassa muutaman tunnin yhtä vakioperhettä. Mä aina etsin jotain hommaa, kun lapset ovat unessa. Löysin kuivurista taiteltavaa. Kotiovelle tullessa sain tekstarin: "Thank you so much for doing our laundry past two times, that is really sweet of you!" Tulin ihan älyttömän iloiseksi. On paikkoja joissa tuntuu, että vaikka kuuraisin talon lattiasta kattoon kukaan ei huomaisi mitään. Kissa kiitoksella elää, mutta mä kyllä ilahdun.

Aloin puolenyön aikaan kysellä, että missäs te pojat kuljette. Me ollaan täällä kaupassa ostamassa voileipätarpeita, meitä on viisi ja mennään metsään tekemään voileipiä. Ok. Sanoin, että voivat tulla myös takapihallemme värkkäämään voileipiä. Vajaan 15 minuutin päästä takapihalla istuikin sekalainen seurakunta mussuttamassa yöpalaa. Kulkeminen tapahtuu näppärästi rullalaudoilla. 

Tällaisen ison huivin voi tilata Amazonin kautta. Valmistaja on Fashionomics.

Kuntosaliprojekti etenee, käyntejä seitsemän ja rahaa hyväntekeväisyyteen $14. Olisin tänäänkin mennyt, mutta sali on kiinni. 

Happy 4th of July kaikille teille, jotka sitä tänään vietätte!

Sunday, July 2, 2017

Persimonipuu

Pihamaan persimonipuu on päättänyt kantaa hedelmää tänä vuonna. Vuosi sitten oli muutama raakile ja vain yksi kypsyi. Hiippailin puun alla ja lopetin laskemisen 35 raakileen kohdalla. Nyt vain pitää pitää peukut pystyssä, että pienet metsän eläimet eivät hedelmiä pistele parempiin suihin. Mielelläni sadosta jaan, mutta osan haluan pitää itse. Puu on sen verran korkea, että peurat eivät ehkä enää yllä herkkuihin. Oravia ei kyllä estä mikään. Puu tuettiin vaihteeksi taas keväällä ja väärän vänkkyrä runko puskee taivasta kohden. Yläkuvassa takana näkyvät naapureiden talot.



Pitkästä aikaa on ollut mukavan rauhallinen viikonloppu. Vanhemmat lapset päättivät skipata eilen lauantaina uimatreenit ja menivät vesipalloharkkoihin. Illalla olimme koko lauma koossa ja kävimme illastamassa paikallisessa ravintolassa. Amerikkalaisittain olemme aika huonoja ravintolassa kävijöitä, yleensä vain pari kolme kertaa kuukaudessa. Oli mukava istua perheen kanssa ja höpötellä niitä näitä. 

Tänään mua ei tarvinnut kahta kertaa pyytää, kun mies ehdotti ajelua uuteen Lidl -kauppaan, joka on n. 30 mailin (vajaa 50 km) päässä. Mies kävi siellä jo avajaispäivänä. Ajelimme tupakka- ja puuvillapeltojen halki. Kauppa oli suuri ja hieno, mutta ikäväkseni Cien-kosmetiikkaa ei ollut. Olin varmaan ainoa, joka käytti itsepalveluvaakaa ja tulosti hintalappuja. Olo oli niin kotoisa! Eurooppalainen etten sanoisi. Täällähän ei tuotteita itse punnita. Meidän oma Lidl aukeaa vajaan kahden viikon päästä ja sinne on matkaa sitten vain muutama hassu maili. 

Itsepalvelu vaaka, joka sai mut tuntemaan oloni kotoisaksi 😁
Miehen ostokset ekalla käyntikerralla. Nämä mahdutettiin moottoripyörän sivulaukkuihin. Jogurttikin kesti paahteisen kotimatkan.

Kiitos teille, jotka olette kannustaneet kuntosalikäynteihin! Nyt on vyön alla 6 käyntiä, 12 dollaria hyväntekeväisyyteen. Parina viimeisenä päivänä olen pyöräilyn lisäksi hölkötellyt juoksumatolla. Tänään alkoi taas löytyä se juoksijan "high", tuntui hyvältä ja hetken melkein euforiselta. Mun vaan pitää liikkua aika kauan, ennen kuin hyvänolontunne yleensä iskee. Olen vähän aristellut juoksua, sillä muutama viikko sitten kuvittelin olevani kevättipunen ja säntäilin vasemman reisilihaksen jotenkin araksi. Se on vaivannut siitä saakka. Nyt kuitenkin pyöräily on lämmittänyt sen verran, että kärsii taas ottaa juoksuaskelia. 

Mukavaa alkavaa viikkoa! Heinäkuun eka viikko, kukapa uskoisi. Mun sisäinen ajanlaskuni on vielä jossain maaliskuulla.